Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Blogi

Valituksen ja ainaisen kurjuuden pyhäkkö

Jos haluat hieman taustatietoa siitä, kuka näitä hirvityksiä tänne raapustelee, niin klikkaa tästä.

nyyhkistä
09.08.2019 18:33 | (ノಠ益ಠ)ノ彡┻━┻

Liittymämyyjä rimputtelee jatkuvasti, ihailen sen sitkeyttä. Vaik eihän se varmaan omaa sitkeyttään soita vaan siksi, koska sen täytyy. Vaihdan liittymääni vain elektroniikkakaupoissa, koska mulla on ihan tarpeeksi hyvä liittymä ja elektroniikkakauppiaat antaa joskus tuotelahjoja. Joten ärsyttää, kun liittymämyyjä rimputtelee jatkuvasti. 

Se rimputtelee, koska hajotin mun puhelimen, ostin uuden ja vaihdoin siihen liittymän. Puhelimen hajoaminen paljasti minusta taas jotakin rumaa, mitä olen nyt taas pyöritellyt päässäni. Mietiskelin tässä puhelimenhajoamissyklejäni, joista neljä viimeisintä on hajonnut suurin piirtein seuraavin aikavälein:, 2 vuotta, 2 vuotta, 1,5 vuotta, alle vuosi. Kun noista ensimmäinen hajosi, olin onnellinen, koska iskä lupasi ostaa uuden ja sain vihdoin kivoin puhelimen, jossa oli (silloin) hyvä kamera ja se oli muutenkin kaikin tavoin cool. Se koki paljon kolhuja, muistan itkeneeni kun näyttöön tuli ensimmäinen särö: olin sillon äidin kanssa Porvoossa, tulin ulos autosta jossain siinä bussiaseman lähellä ja pudotin sen samalla maahan. Vitutti niin paljon, että hienossa puhelimessa oli nyt rikkinäinen näyttö. Käytiin pitsalla ja äiti sanoi, että "olisit vähän varovaisempi, oma syy, mutta voihan noi näytöt aina korjata". Se lohdutti minua, eikä enää vituttanut. Näyttöä ei ikinä korjattu, mutta pääsin asian yli nopeasti ja aloin ottamaan rikkinäisen näytönlasin kepeämmin - ei haitannut, vaikka se hajoasi lisää, koska se oli jo rikki. Ja niinhän se hajosi, ja lopulta sitten niin pahasti, että näyttö meni muussiksi sitä lasiakin syvemmältä ja puhelimesta tuli käyttökelvoton päivää ennen kuin olin lähdössä juhannuksen viettoon kavereiden kanssa.

Tähän toiseen puhelimen hajoamiseen suhtauduin jokseenkin huumorilla. Oli aika mun tuuria, että se hajoaa juuri nyt, enkä mitenkään voisi lähteä reissuun ilman puhelinta. Kävin ostamassa gigantista uuden, ja muistan, kuinka myyjä pyöritteli silmiään, kun kerroin miten pidin puhelimen ulkonäköä tietyssä määrin jopa tärkeämpänä, kun sen toiminnallisia ominaisuuksia. Uusi puhelin häkellytti minut akunkestollaan, olin onnellinen, vietin kivan juhannuksen enkä jaksanut surkutella pahemmin sitä, että meni rahaa hukkaan. 

Sitten rikoin kyseisen puhelimen pudottamalla sen maahan. Olin samana päivänä pudottanut sen jo kerran maahan, tai siis lattialle, samassa paikassa, töissä pukukopin edessä. Ekalla kerralla nostin puhelimen, katoin että pikkuinen halkeama tuli, ei haittaa, kestän sen. Harmitti, mutta ei haittaa. Kotiinpäästessä otin puhelimen kaapista ja pudotin sen uudestaan. Sillä kertaa se oli ihan kunnolla paskana, taas näyttö hajonnut silleen sieltä lasin alta, meni ihan käyttökelvottomaksi:) Silloinkin ensimmäiseksi vaan nauroin, koska miten voi olla, että onnistuin tässä näin. Olin mielessäni vaan että lol lol lol ja lollotin itseni poweriin ostamaan uuden. Uusi puhelin toimi ihanan smoothisti ja jodel ei laginut lainkaan, joten kaikki oli hyvin. Plus olin lähdössä muutamalle ulkomaanreissulle syksyllä ja halusin puhelimen, jossa on parempi kamera. 

Onko kuinka iso ylläri, jos sanon, että viimeisinkin puhelin hajosi putoamalla maahan? No hommaa sit panssarilasi ja suojakuori idiootti no niin JOO, mulla oli ekaa kertaa elämässäni puhelimessa panssarilasi ja se näyttö hajosi sen panssarilasin alta, panssarilasi ei hajonnut. Olin just tilannut uudet suojakuoret ja ne oli postissa tulossa. Taas kerran näyttö hajosi niin, ettei sitä voinut käyttää. Tiedättehän silleen, että näytössä kulkee viiruja ja osa näytöstä menee mustaksi. Ainiin joo ja se putosi maahan samalla työpaikalla ja samassa paikassa. 

Tällä kertaa en vaan löytänyt asiasta mitään hauskaa. :d Muistan, kun katsoin alas näyttö edellä maahan pudonnutta puhelinta ja mietin, että thank god siinä on se panssaripaska, nostin sen ylös ja katsoin sirpaleista näyttöä ajatellen, että thank god vain panssarilasi on paskana. Sit kun tajusin että itseasiassa puhelimen oma näyttö oli paskana ja olipa taas kerran ihan kunnolla paskana niin kävin vähän itkemään (en tosiaan itke ikinä julkisesti ja tänä kesänä oon itkenyt töissä jo kaks kertaa) ja kiidin alas ulos ja pyörällä junaan niin nopeesti vitutusadrenaliinin voimalla kun ikinä vaan pääsin. Koin sellasta sisäistä raivoa että säikähdin itsekin. :D Rynnin pyörän kanssa junaan enkä yhtään välittänyt että ketä tönin ja keneltä puhkon kyynärpäälläni silmämunan, olin pyörän kanssa leveästi niin ettei muilla ollut kunnolla tilaa ja sanoin ääneen "voi vittu", kun edessäni olevat ihmiset hidastelivat junasta poistuessaan. Kuulostaa koomiselta mut en oikeesti oo kovin aggressiivinen enkä sano "voi vittu" julkisissa kulkuvälineissä yksin ääneen joten tuo oli hyvin poikkeavaa. 

Tulin kotiin, en moikannut hississä naapuria joka moikkasi minua. Laitoin viestin poikaystävälle (puhelimella pystyi kirjoittaa), että "älä laita mitään viestiä ainakaan tänään tai ikinä ja jos laitat niin aion vastata ilkeesti" ihan vain, koska halusin purkaa raivoa johonkin elävään ihmiseen ihan vähän ja sitten ignoorata. Juoksin hakemaan kaupasta pussillisen sipsiä, jonka söin, koska syön ahdistukseen. Kun olin syönyt sen, hain kaupasta karkkipussin. Oon aina ollut sitä mieltä, että ahdistukseen ei saa ikinä juoda alkoholia, koska silloin siihen jää helpommin riippuvaiseksi ja äiti on sanonut monta kertaa, että "pidä ain mielessä että sulla on molemmilta vanhemmilta riippuvuusgeenit" ja joo iskä oli alkoholisti mut en kyllä tiiä vieläkään mitä äiti itestään tarkotti. Mä ahmin ahdistukseen, ja se on oikeesti ihan yhtä paha kun joku muu riippuvuus. Ei mitään nättiä tai mediaseksikästä tms.

Olin koko viikonlopun tosi ahdistunut ja vihainen ja purin sitä ympärilleni. En kuitenkaan halunnut puhua aiheesta ääneen. Piilovittuilin tosi paljon, sanoin asioita jotka oli aika ilkeitä, mutta naamioitu ihan tavallisiksi kommenteiksi. 

Oon jo pidempään miettinyt, että oon ku joku kuppi (mulla on nyt tässä kastehelmi-lasi vieressä niin oon se). Parin vuoden aikana on tapahtunut jonkin verran kaikkea paskaa, ja se lasi on täyttynyt ihan piripintaan niin, että ei tarvi kun tapahtua joku yksi ihan mitätönkin vastoinkäyminen, niin johan läiskyy ja lätisee ulos. Sitten tapahtuu paljon hyviä asioita ja on kivaa ja ei haittaa, että lasi on täynnä, kun se vesi pysyy ihan siististi siellä lasissa. Sitten joku kusipää potkaisee sitä pöytää, jonka päällä lasi on, ja taas läikkyy. Jos se lasi olisi vähän vähemmän täynnä, niin se ei läikkyis ihan niin helposti. Kuulostan nyt joltain dumbledorelta näiden viisauksieni kanssa, mutta havainnoillistan tässä ongelmaa itsellenikin. :d Joka on siis se, etten osaa tyhjentää lasia eli en osaa käsitellä asioita, en osaa puhua asioita, en osaa purkaa asioita oikein. Tärkein ehkä toi, etten osaa puhua asioista. Meil ei ikinä kotona puhuttu mistään niin miten oisinkaan oppinut, en osaa esimerkiksi pahemmin puhua tunteistani enkä kyllä jaksa edes yrittää, koska pelkkä ajatuskin tuntuu niin vaivalloiselta ja turhalta. Tuntuu aina tyhmältä, kun jotain ikävää tapahtuu ja joku sanoo "hei jos haluut puhua, niin mulle voi aina soittaa", koska miksi haluaisin puhua, en ole koskaan halunnut puhua. Tai ehkä haluan, mutta mitä läheisempi henkilö minulle olet sitä vähemmällä todennäköisyydellä haluan sinulta sääliä tai ylipäätänsä että saat tietää, miltä minusta tuntuu. 

Välillä pelottaa, et multa alkaa kohta katoamaan ihmisiä ympäriltäni, koska olen kylmä ja kivinen, vaikken oikeasti ole. Mulla on kaikki elämässä tosi hyvin, hoen sitä tosi usein, koska se on totta. Nytkin on enää viikko töitä, sitten ulkomaanreissu, sitten alkaa syksy joka on vuodenajoista paras. Kiva uus kämppä ja kivoja ihmisiä elämässä ja on ruokaa ja olen suht terve. Silti sellainen mitätön asia kun puhelimen hajoaminen turrutti elämän taas ihan kokonaan. Mikään ei tunnu kovin kivalta, vaikka pitäisi tuntua, ja elämä tuntuu niiiiin merkityksettömältä. Mitä järkee on missään ku ei mikään tunnu muulta kun vitutukselta tai ei-miltään. Jossain vaiheessa, kun se lasin pinta on taas tasoittunut, totean, että tulipahan taas ulistua turhasta silloin kun ulisin siitä puhelimesta, mutta juuri nyt haluan ulista. Ehkä alan tavoitella sitä että saan kipattua sen lasin sisällön viemäristä alas ja heitettyä helvettiin koko lasin. En vaan OSAA. Mä avauduin tähän koska se on tyhjää parempi ja kuulostan filosofilta kun vertaan itseäni kastehelmi-lasiin, sori joo mustakin on tylsää ja vaivaannuttavaa lukea tällasta noloa nyyhkis-pyyhkistä. 

Puhelinmyyjä soitti muuten taas. -.- En tajuu miks ne soittelee tälleen illalla. 

Sori ja moikka taas, hyvää loppuelokuuta miljoonayleisölleni! Kohta tästä rauhoitun ja olen taas iloinen, varmaan. 


 - (ノಠ益ಠ)ノ彡┻━┻

<< Takaisin



Kommentti

Kirjoittaja

Sähköposti

Kotisivut

Roskapostisuojaus: Paljonko on kaksi plus neljä?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)



Ei kommentteja




RSS

©2019 the ocean of flaws - suntuubi.com